Eliaksen opissa suomalaisen luonnon raaka-aineista

Kuusenpihka

Pihka, Pohjolan kulta. Se virtaa syvällä metsässä, salassa vaeltajan katseelta, kuusen kaarnan alla. Pihkaa on käytetty vuosisatoja. Tämä arvokas antiseptinen aine sisältää kumaarihappoja ja puun omia antioksidantteja, kuten kuitumaisia lignaaneja. Nämä ainesosat suojaavat puuta mikrobeilta ja taudinaiheuttajilta. Samalla tavalla pihka voi suojella myös ihmisen ihoa kokonaisuutena. Kylän naiset kiittivät Eliasta, kun pyykinpesusta kuivuneet kädet pehmenivät pihkalla. Elias käytti pihkaa myös hammaskolotuksiin. Jos sitä pureksi kuin purukumia, apu oli suuri. Pihka imee voimansa Pohjolan luonnon kovista oloista, vuodenaikojen vaihteluista, pohjoisesta valosta ja syksyn ja talven pimeydestä. Tämä tekee siitä yhden luonnon vahvimmista tervehdyttävistä voimista. Siksi monet tuotteemme saavatkin voimansa pohjolan kullasta, kuusenpihkasta.

Kuusenpihka on pohjolan kultaa, se puhdistaa ja pitää tulehdukset poissa.

Pihka on kuin luottoystävä, avuksi mitä erilaisimmissa tilanteissa. Se uudistaa kynttä, palauttaa ihon palovammoista. Pihka myös uudistaa ihon nirhaumilta, hiertymiltä haavoilta. Siitä saa apua myös hyönteisenpistoihin, kuiviin kynsinauhohin, tikun poistoon, rohtuneille huulille ja suuhygieniaan.

Mesiangervo

Erilaiset lihassäryt ja pääkipu vaivasivat toisinaan myös kylästä toiseen vaeltavaa Eliasta. Kun Elias illansuussa löysi rauhallisen paikan, ilta-auringossa kylpevän kauniin niityn reunasta, hän sytytti nuotion palamaan ja riisui tuohivirsunsa. Iltakasteen laskeutuessa Elias huomasi niityn reunojen syvänteiden olevan täynnä huumaavalta tuoksuvia ihania mesiangervoja, joita äiti antoi hänelle jo lapsena helpottamaan kasvukipuja. Mesiangervot sisältävät salisiinia, luonnon omaa aspiriinia. Elias poimii niitä tehdäkseen kipua lievittävän hauteen väsyneille jaloilleen. Aamulla kipu oli poissa.

Mesiangervon oma aspiriini helpottaa kipuja.

Inkivääri

Elias oli vaeltanut päiväkausia pohjoisen syvänvihreissä metsissä. Nivelet olivat kovilla kannoista, liukkaista oksista ja kulmikkaista kivistä. Apu löytyy luonnosta, inkiväärin eli Eliakselle tutummin inkiwärin avulla. Ruohokasvin kultainen aarre löytyy maan alta, maavarresta. Inkiväärissä ovat kaikki vitamiinit, joita nivelet tarvitsevat, kuten myös zingibereeni ja bisaboleeni. Elias tietää näiden ainesosien vähentävän tulehduksen määrää nivelissä, mikä tekee inkivääristä verrattoman avun nivelien vetreyttämiseen ja tukemaan niiden ja nestekierron normaalia toimintaa. Tällä kertaa Elias käyttää tekemäänsä voidetta kääreenä jaloissa. Kun olo on helpottunut, matka voi taas jatkua.

Inkivääri tukee nivelten normaalia toimintaa. Se auttaa myös nivelrikkoon liittyvään kipuun ja haittaan.

Kaali

Suomen kesä on kaunis. Loppukesän auringon valo lämmitti pellolla työskentelevien kyläläisten selkiä. Koivut keinuivat lempeässä tuulessa. Elias oli viemässä juotavaa pellolla ahkeroiville kyläläisille, kun hän näki erään tutun rouvan pitelevän kipeää nilkkaansa pellon reunassa. Elias laski juoma-astiat saman tien maahan ja nappasi yhdestä pellon isoimmasta kaalista lehden. Kaalin glutamiini, seleeni ja aminohappo lievittävät nivelten kipuja ja auttavat rustojen muodostumisessa. Kaalit sisältävät paljon muitakin nivelille tärkeitä ravintoaineita, muun muassa C-, E- ja K-vitamiinia, mangaania, ja rautaa. Ei aikaakaan, kun kipeytynyt nilkka oli kunnossa ja peltotyöt hoituivat kahta nopeammin.

Suomalainen kaali tukee nivelten normaalia toimintaa. Se auttaa myös nivelrikkoon liittyvään kipuun ja haittaan.

Siankärsämö

Nainen kulki vaaleassa pellavamekossa kukkaniityllä. Sinisellä taivaalla hallitsevat hattarapilvet. Niityn yllä keinuvat oman taivaansa pilvinä siankärsämön valkoiset, pyöreät kukat. Eliaksen vaimo Maria keräsi siankärsämön kukkia koriinsa. Elias oli kertonut hänelle niiden voimasta ihon hoidossa. Kukan sisältämät parkkiaineet supistavat ihohuokosia ja eteeriset öljyt kosteuttavat kuivaa ihoa. Mangaania, magnesiumia ja eugenolia sisältävällä ikivanhalla rohto- ja maustekasvilla on monta nimeä: aivastusruoho, kirokukka, lavantautiheinä. Kasvin monikäyttöisyydestä kertoo se, että nimiä on kymmeniä muita, mutta Elias itse kutsui kasvia nimellä pyörtänekärsämö. Marialle tärkeintä on kasvin pehmentävä ja kosteuttava vaikutus iholla.  Maria tekeekin usein saunassa Siankärsimöstä erinomaisen naamion.

Viiden yrtin kasvovoiteen Siankärsämö tukee kasvojen nestekierron ja aineenvaihdunnan normaalia toimintaa. Käytämme kotimaista korkealaatuista niityllä kasvatettua siankärsämöä, joka on saanut kasvaa ilman kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita.

Piharatamo

Elias pysähtyy poimimaan hiljaisen kylätien varresta Piharatamoa, eli laastariheinää, tuota sisukasta pikkukasvia. Ratamo sisältää luonnon antibakteerisia aineita. Nämä ainesosat tekevät siitä erinomaisen avun sekä haavoihin että ihonhoitoon. Ratamon sisältämät salisyylihappo ja allantoiini uudistavat ihosoluja ja pehmentävät arpikudosta. Kasvissa on iholle tärkeitä myös C-, A- ja E-vitamiineja sekä parkkiaineita, jotka supistavat ihohuokosia. Ratamo tukee kolmoishermon normaalia toimintaan. Kun Elias poimii ratamon lehtiä, hän muistelee vanhaa tarinaa tytöstä, joka odotti kultaansa tien laidassa. Poikaa ei koskaan kuulunut ja tyttö muuttui ratamoksi, joka odottaa yhä. Olet kyllä yhtä sisukas ja sitkeä kuin suomalainen nainen, Elias hymähtää ja poimii muutaman ylimääräisen ratamon lehden vaimolleen kotiin vietäväksi.

Viiden yrtin kasvovoiteessa on mukana pienen ratamon sisukas ihoa uudistava vaikutus. Ratamo tukee suun limakalvojen normaalia toimintaa ja sopii suunsisäiseen hierontaan.

Pihatähtimö

Kuin Stella, taivaan tähti, tuumaa Elias ja poimii rauhallisesti solisevan kirkasvetisen joen varresta Pihatähtimön. Sen terälehdillä kimaltavat pienet pisarat saavat sen näyttämään kirkkaalta tähdeltä. Elias laittaa aarteen varovasti reppuunsa. Kasvin suvun tieteellinen nimi Stellaria tulee latinan kielen tähteä tarkoittavasta sanasta, joka johtuu kukkien muodosta. Tähti tämä kasvi onkin, monella tavalla.

Pihatähtimön pii ja kalium tukevat ihon normaalia toimintaa ja auttavat muun muassa ihottumiin kasvoilla.

Viiden yrtin kasvovoiteessamme on Pihatähtimöä, joka tuo ihollesi kaunista hohdetta ja kosteutusta.

Voikukka

Keltainen voikukkaniitty sai Eliaksen pysähtymään. Hän ihasteli jälleen kerran tuota auringon voimaa uhkuvaa, vähän arvostettua ja usein hukkaan heitettyä luonnonlääkettä. Ravinnerikas Voikukka sisältää C-vitamiinin lisäksi rautaa ja kalsiumia. Voikukalla on ihoa kirkastavia ja puhdistavia ominaisuuksia. Se sisältää iholle erittäin tärkeää A-vitamiinia. Arktista valoa itseensä imenyt kukka lehtineen päätyi aarteeksi Eliaksen reppuun myös tällä kertaa.

Viiden yrtin kasvovoiteemme sisältää Voikukan aurinkovoimaa, joka puhdistaa ja kirkastaa.

Takiainen

Suomalaisilla lehtoniityillä kasvava Takiainen on vahva ja sisukas, aito pohjoisen maan kasvatti. Takiaisen kukista tehdyt perinteiset kääreet hoitivat ihottumia ja rohtumia bakteereja tuhoavien karvasaineiden, arktiopikriinien avulla.  Takiaista on käytetty lääkekasvina muinaisista ajoista ja siinä piileekin luonnon omia antibiootteja ja sieniä ja bakteereja tuhoavia ainesosia. Takiainen on erinomainen apu ihonhoitoon parkkiaineidensa ansiosta. Se poistaa tehokkaasti kuona-aineita. Elias kuitenkin varoittaisi sinua nauraen, että villapaita päällä takiaista ei kannata mennä poimimaan. Sen siemeniä ei saa millään paidasta pois!

Viiden yrtin kasvovoide sisältää Takiaista, joka tasapainottaa ja puhdistaa ihoa tehokkaasti.

Muurahaislinimentti

Yksi näky, joka Eliasta erityisesti Suomen metsissä ilahdutti oli muurahaispesä. Se on kuin kuusen kylkeen rakennettu, elämää kuhiseva aarrearkku syvällä siimeksessä. Elias keräsi varovasti ja kunnioittavasti talteen muurahaisten munia ja pissaa eli happoa, linimenttiä saadakseen niistä arvokasta muurahaisspriitä. Muurahaispesän lahjat auttavat kramppeihin, suonenvetoihin ja levottomiin jalkoihin. Ne myös tukevat kilpi- ja eturauhasen normaalia toimintaa. Elias valmistikin linimentistä  reumatismia lievittävää voidetta, jota myi apteekissaan Hämeenlinnassa.  

Saunassa ollessaan Elias hieroi muurahais-spriivoidetta hartioihin ja polviin ja vielä levitti sen ympäri kehoa vihtomalla. Tämän jälkeen hän kääriytyi pellavaiseen kääreliinaan ja ojentautui pitkäkseen lauteille, antaakseen muurahaisspriin tehdä taikojaan kehossa.

Iltaisin Elias vielä levitti voidetta levottomiin jalkoihinsa.

Aito suomalainen muurahaissprii tukee etu- ja kilpirauhasen normaalia toimintaa ja rauhoittaa levottomat jalat.

Mehiläisvaha

Pitkillä matkoillaan Elias heittäytyi usein hetkeksi pitkin pituuttaan lepäämään niitylle, jonka yllä leijui pehmeänä peittona mehiläisten ahkera surina. Hunajan lisäksi mehiläisten lahja meille on niiden pesäkennojen rakennusaine. Myrisiiniä ja seriiniä sisältävä mehiläisvaha valmistuu mehiläistyöläisten vaharauhasissa. Vaha sisältää antibakteerisia aineita ja vaha parantaa ja pehmentää kuivuneen ja halkeilleen ihon. Mehiläisvaha helpottaa myös auringonpolttamia kasvoja. Eliaksellakin oli tapana kuumentaa mehiläisvahaa ja sivellä kasvoihinsa, ettei aurinko päässyt polttamaan ihoa niityillä lepäillessä tai maantiellä.

Kaikissa voiteissamme on kotimaiselta mehiläistarhalta luomulaatuista antibakteerista mehiläisvahaa, joka pehmentää ja suojaa ihoa.

Rypsiöljy

Kylmäpuristettu rypsiöljy tekee hyvää iholle monella tavalla. Se sisältää omega-3-rasvahappoa ja myös omega-6-rasvahappoa, jotka hoitavat ihoa. Keho ei itse pysty tuottamaan linoli- ja alfalinoleenihappoa, jotka kummatkin löytyvät rypsiöljystä. Rypsiöljyssä on myös iholle tärkeitä E- ja K-vitamiineja. Ravinteikas kylmäpuristettu rypsiöljy löytyy kaikista tuotteistamme. Se myös kosteuttaa, pehmentää ja ravitsee ihoasi. Vaikka Elias ei päässyt hyödyntämään tämän kultaisen kasvin aarteita, osaisi hän arvostaa sitä suuresti. Matkamies olisi luultavasti jo polviaan myöten pellossa tutkimassa tätä hänelle vierasta kasvia lisätäkseen sen Flora Fennicaan, kuuluisaan kasvioonsa.

Kaikissa voiteissamme on suomalaista kylmäpuristettua rypsiöljyä, joka kosteuttaa ja ravitsee.

×

Hello!

Click one of our representatives below to chat on WhatsApp or send us an email to hello@quadlayers.com

× Lähetä WhatsApp-viesti