Teknologia- ja konsulttiyritys Aidine Oy on järjestellyt syksyn 2023 aikana sijoitussalkkuaan ja hankkinut tässä yhteydessä artesaani-luonnonkosmetiikkayritys Havuka Oy:n koko osakekannan. Ostajan neuvonantajana järjestelyssä toimi PJ Maa Oy. Kaupalla ei ole suoraa vaikutusta Aidinen konsulttiliiketoimintaan, joka jatkuu entisellään. 

”Havuka sopi hakemaamme yritysprofiiliin ja olen innoissani voidessani ottaa molemmat opintojansa suorittavat tyttäreni mukaan kehittämään Havukan tulevaa kansainvälistä liiketoimintaa. Odotan innolla, että pääsemme laatimaan Havukalle uutta kansainvälistymisstrategiaa, kirkastamaan brändi-ilmettä sekä syventämään yhteistyötä sekä kuluttajien että yhteistyökumppaneiden kanssa, sekä hyödyntämään vahvaa digitalisaatio-osaamistamme kaikkien Havukan toimintojen tehostamisessa.  Tulemme keskittämään Havukan kaikki toiminnot uusiin toimitiloihimme Nokian Kolmenkulmaan, joka sijaitsee logistisesti erittäin hyvällä paikalla.” Aidine Oy:n toimitusjohtaja Henna-Mari Nyblom kertoo. 

Havukan tuotteet on kehitetty Elias Lönnrotin reseptien sekä kansanperinnetiedon pohjalta ja valmistettu puhtaan suomalaisen luonnon kasveista -luonnonkosmetiikan markkina jatkaa vahvaa kasvuaan, eikä kysyntä laskenut edes pandemian aikana. Havukan tunnetuin tuote on luonnonmukainen kuusenpihkavoide, joka on voittanut kansainvälisiä palkintoja muun muassa Nordic Beauty Awardseissa vuosina 2020 ja 2022. Tuotteet ovat herättäneet paljon kansainvälistä kiinnostusta, ja ne on nähty mm. British Voguessa useampaan otteeseen 2023 aikana. 

Havukan tuotteet eivät sisällä lisäaineita, ja ne soveltuvat sekä ihmisille että eläimille. ”Luonnonmukaisten, lisäaineettomien ja monikäyttöisten kosmetiikkatuotteiden kysyntä on kasvussa. Pihkan antibakteeriset ominaisuudet ovat kiistattomat, suomalainen metsä ja puhtaan luonnon antimet tarjoavat paljon kiinnostavia mahdollisuuksia tuoteportfolion jatkokehittämiseen -odotan innolla tulevien mahdollisuuksien tutkimista uuden tiimimme kanssa. Samaan aikaan siirrämme vuosikymmenien ja useiden sukupolvien aikana kertynyttä hiljaista tietoa uudelle tiimillemme Havukan perustajaosakkaan siirtyessä ansaitulle eläkkeelle” Henna-Mari Nyblom valottaa Havukan tulevia suunnitelmia. 

Havuka Oy kotisivut: https://havuka.fi 

Lisätiedot: Henna-Mari Nyblom, hall. pj, Aidine Oy

Email: hm.nyblom@aidine.fi tel. +358 50 381 9464

Aidine Oy on pieni tamperelainen boutique-konsultti- ja teknologiayritys, joka auttaa asiakkaitaan räätälöidysti erilaisissa kansainvälistymis- ja kasvuprojekteissa sekä digitaalisen transformaation hankkeissa. Aidine Oy:n perustajalla Henna-Mari Nyblomilla on yli 20 vuoden kansainvälisen kaupan kokemus mm. ABB:n, Nokian ja oman yrityksensä palveluksessa. 

×

Hello!

Click one of our representatives below to chat on WhatsApp or send us an email to hello@quadlayers.com

× Lähetä WhatsApp-viesti